Verkkokaupan palautusoikeus

Palautusten tekeminen tulee varmasti eteen jonain päivänä, jos nettishoppailua harrastaa. Virhearvioita voi tehdä, koska tuotteita ei pääse sovittamaan ja niihin ei voi tutustua kaupan kuvaa ja esittelytekstiä lähemmin. Joskus epäsopivuus tulee yllätyksenä ja joskus on jo tilatessa varma siitä, että ostos ei ehkä ole sopiva mutta tilaaminen on ainoa keino varmistua asiasta. Kummassakin tapauksessa kannaattaa tutustua kauppojen palautuskäytänteisiin ennen ostoa.

palautukset

Verkkokaupoissa palautusoikeus on kuitenkin hieman erilainen kuin myymälässä. Tässäpä pieni muistilista, mitä palauttamista koskevia asioita kannattaa huomioida:

  • Verkkokaupoista ostetuilla tuotteilla on aina 14 päivän palautusoikeus. Joillain kaupoilla palautusaika voi olla jopa 30 päivää. Näin pitkä aika on monilla ulkomaisilla mutta myös kotimaisillakin verkkokaupoilla.
  • Tätä 14 päivää ei lasketa tilauksen tekemisestä, vaan siitä milloin saat ostamasi tuotteet itsellesi.
  • Ostettua tuotetta, esimerkiksi vaatetta, saa kokeilla ja tuotteiden pakkaukset saa avata. Muuten varmistuminen sopivuudesta olisi hankalaa. Joissain kaupoissa palautuksen ehtona on avaamaton pakkaus, mutta virallisesti pakkauksen saa avata. Tuotteita ei kuitenkaan saa käyttää tai muuten palautusoikeus loppuu.
  • Joillain tuotteilla ei verkkokaupassakaan ole palautusoikeutta: mm. sinetöidyillä cd ja dvd -levyillä, jotka ovat avattu, nopeasti pilaantuvilla tuotteilla, päivittäistavaroiden kotiintilauksilla, mittatilaustuotteilla, sanoma- ja aikakauslehtitilauksilla.
  • Toisin kuin myymälöissä, myös aletuotteilla ja alusvaatteilla on palautusoikeus verkkokaupassa.
  • Jotta selviät palautuksesta mahdollisimman helpolla, säästä alkuperäiset pakkaukset ja merkit avatessasi pakkaukset. Myyjä voi haluta ne palautuksen mukaan.
  • Katso onko paketin mukana tullut erillinen palautuslomake, joka tulee täyttää. Joillain verkkokaupoilla palautuslomake voi olla netissä tai sinun tulee ensin ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.
  • Tarkista ennen tilausta kuka maksaa palautuksen postimaksun. Palautuksesta ei pitäisi koitua kuluja ostajalle.
  • Maksutavasta riippuen rahat palautetaan tilillesi melko pian, mutta esimerkiksi luottokorteilla maksettaessa palautus voi näkyä tilillä vasta 30 päivän päästä.
  • Katso onko sinun mahdollista vaihtaa tuote vaikkapa samaan mutta eri kokoiseen tuotteeseen tai johonkin muuhun saman kaupan tuotteeseen, jos se vaihtoehto sopisi sinulle paremmin.
  • Älä sekoita takuuta ja palautusoikeutta. Jotkut verkkokaupat tarjoavat tuotteilleen useiden kuukausien tai vuosien takuut, mutta niitä koskevat eri säännöt kuin palautuksia.

Tässä siis tärkeimmät seikat, jotka kannattaa tarkistaa ennen tilausta ja jotka tulisi huomioida myös tuotteen saadessaan. Nämä säännöstöt koskevat kotimaisia verkkokauppoja, joten ulkomailta tilattaessa kannattaa palautuksiin tutustua myös tarkasti, sillä ehdot voivat poiketa näistä paljoltikin.

Hae kauppaa